Hironori Ōtsuka antoi kehittämälleen karaten tyylisuunnalle nimen Wadō-Ryū, rauhan tie. Tällä hän toi esille käsityksensä siitä, että karaten sisäinen tarkoitus on saavuttaa tila, jossa väkivaltaa ei tarvita. Myös eräistä Wadō-Ryū -tyylisuuntapiirteistä voi aavistaa tämän ajattelutavan. Ōtsuka kehitti esimerkiksi taisabaki-tekniikkaa periaatteenaan se, että siirtyminen hyökkäyslinjalta vaatii vähemmän voimankäyttöä torjunnoissa.

Hironori Ōtsuka (s. 1.6.1892) oli Gichin Funakoshin läheisimpiä ja lupaavimpia oppilaita tämän varhaisimpien Tokion vuosien aikana. Ōtsuka jätti Funakoshin ja perusti oman tyylisuuntansa, Wadō-Ryūn, 1930-luvun taitteessa. Ehdottoman tarkkaa ajankohtaa Wadō-Ryūn perustamiselle on vaikeata määritellä, koska eri lähteissä annetaan ristiriitaisia tietoja. Vuonna 1929 Ōtsuka kuitenkin oli määritellyt useimmat Wadō-Ryū -karaten liikkeet ja rekisteröitynyt Nippon Kobudō Shinkō Kain (Japanin Kamppailulajien Edistämisyhdistys) jäseneksi. Toukokuussa 1934 se rekisteröitiin itsenäiseksi tyylisuunnaksi ja nimettiin tuolloin Dai Nippon Karate Dō Shinkō Clubiksi. Ōtsuka sulki johtamansa sairaalan ja toteutti unelmansa jo vuodesta 1919: hänestä tuli täysipäiväinen karaten opettaja.

Vuonna 1938 Dai Nippon Butoku Kai myönsi Ōtsukalle arvonimen “Renshi-go” -korkean opettaja-arvon. Saman vuonna hänen tyylisuuntansa rekisteröitiin Shin Shū Wadō Ryūksi. Maaliskuussa 1939 Dai Nippon Butoku Kai pyysi kaikkia tyylisuuntia rekisteröimään nimensä virallisesti, ja Ōtsuka teki tämän nimellä Wadō-Ryū. Muita samanaikaisesti rekisteröityjä tyylisuuntia olivat mm. Shōtōkan-Ryū, Gōjū-Ryū ja Shito-Ryū.

Vuonna 1942 Dai Nippon Butoku Kai myönsi Ōtsuka Senseille arvonimen “Kyōshi-go” ja 1944 hänet pyydettiin karaten pääopettajaksi Japaniin. Vuonna 1945 toisen maailmansodan loputtua, amerikkalaiset määräsivät Dai Nippon Butoku Kain pannaan ja kaikki budolajien harjoittelu kiellettiin. Kun Japanin ja Amerikan välinen rauhansopimus allekirjoitettiin 1951, kamppailulajien harjoittelu sallittiin jälleen ja budon henki päästettiin vapaaksi. Tätä juhlittiin ensimmäisellä kamppailulajien näytöksellä kiellon jälkeen. Vuonna 1955 järjestettiin koko Japanin ensimmäiset Wadō-Ryū -mestaruuskilpailut.

Tie Eurooppaan ja Suomeen

Wadō-Ryūn tien Eurooppaan avasivat vuonna 1964 kolme opettajaa Japanin yliopistosta; Tatsuo Suzuki, Tōru Arakawa ja Hajime Takashima tulivat Eurooppaan esittelemään Wadō-Ryū -karatea. Jo seuraavana vuonna 1965 Tatsuo Suzuki palasi opettamaan tyylisuuntaa Euroopassa ja pian Suzukin jälkeen saapuivat myös mm. Teruo Kono, Yutaka Toyama, Atsuo Yamashita ja Masafumi Shiomitsu. Suomeen tyylin toi Tatsuo Suzuki ja se kuuluu edelleenkin Suomen suurimpiin. Tällä hetkellä Suomen Karateliiton seuroista runsaalla kahdellakymmenellä on tyylisuuntanaan Wadō-Ryū. Näiden lisäksi liiton ulkopuolisia seuroja löytyy jonkin verran; niissä harjoitellaan Masafumi Shiomitsun johdolla.

Suomen Wadō-Ryū -karateen on sittemmin vaikuttanut muitakin opettajia. 1980-luvun lopulla ja 90-luvun alussa Rob Zwartjes, 7. dan, kävi useampaan kertaan Suomessa opettamassa, ja häneltä on myös otettu voimakkaasti vaikutteita. 90-luvun aikana alkoi myös yhteistyö Ruotsissa toimivan Shingo Ōgamin, 7. dan, kanssa ja erkaneminen Tatsuo Suzukin vaikutteista on jatkunut sen jälkeen. Hironori Ōtsukan kuoltua 1982, tyyli on jakautunut useampaan ryhmittymään maailmalla. Tällä hetkellä Shingo Ōgamin edustama Wadōkai-järjestö kattaa noin 90% Wadō-Ryūn harrastajista maailmalla. Se on myös Japan Karate Federationin ja World Karate Federationin hyväksymä järjestö. Muita pienempiä ryhmittymiä ovat mm. Tatsuo Suzukin ja Hironori Ōtsukan pojan, Jiro Ōtsukan perustamat. Jälkimmäisen edustaja Suomessa on Suomen Wado-Ryu Karateliitto, jonka vieraana Masafumi Shiomitsu on myös käynyt opettamassa.

Luonnollisuus on tärkeää

Wadō-Ryū on tyylisuuntana hyvin luonnollinen. Rentous on tärkeää ja muihin tyylisuuntiin verrattuna perusasennot ovat hieman korkeammat. Matalampi asento vaatisi jo tietynlaista voimankäyttöä, joka näin ollen voisi aiheuttaa turhaa jännittämistä.

Kime-vaihe tekniikoissa on lyhyt. Lyöntiä tehdessä tekniikka lähtee rennosti, jännitystä on juuri sen verran, että lyönnin suunta ja liikerata ovat hallussa. Vasta viime hetkellä tulee terävä kiristys, kime, ja heti suorituksen loputtua palataan rentoon lähtötilaan.

Tyylissä painotetaan turhien liikkeiden välttämistä, kaikki tekniikat suoritetaan mahdollisimman pelkistetysti lähtöasennosta kohteeseen. Tekniikoista tulee näin väistämättä suoraviivaisia ja pelkistettyjä, ja verrattuna esimerkiksi Shōtōkanin laajempiin liikkeisiin, Wadō-Ryū saattaa vaikuttaa hyvinkin aneemiselta.

Lapsuutensa aikana Hironori Ōtsuka opiskeli Shindō Yōshin Ryū -jūjutsua. Wadō-Ryu -karatea kehitellessään hänen jūjutsutaitonsa jättivät osaltaan jälkensä tyylisuuntaan, lähinnä joissakin otteissa. Taisabakin lisäksi Wadō-Ryūssa vältetään kovia kontakteja esimerkiksi torjunnoissa. Niissä pyritään käyttämään hyökkäystekniikan liikesuuntaa hyväksi torjumalla esim. lyövän käden suuntaisesti samalla kun väistetään linjalta (nagashiuke). Usein väistö tehdään eteen viistoon, mikä mahdollistaa samanaikaisen vastahyökkäyksen. Tätä on kehitetty huippuunsa Wadō-Ryūn paritekniikoissa, Kihon Kumiteissa, jotka ehkä selkeimmin esittävät tyylisuunnan erikoispiirteitä.

Tyylisuunnan luonnollisuus säästää myös harrastajaansa. Oikein suoritettuna tekniikka ei rasita liiaksi niveliä eikä aiheuta kovia kontakteja. Tämä takaa sen, että turhilta loukkaantumisilta vältytään ja lajia voi harrastaa pitkäänkin. Esimerkkinä voidaan pitää tyylin perustajaa Hironori Ōtsukaa, joka kuoli 89-vuotiaana tammikuun 29. päivänä 1982. Hän ei koskaan lopettanut budōn harjoittelemista; kuollessaan hän oli harjoitellut kamppailulajeja 84 vuotta.

Katoilla perinteiset nimet

Jättäessään Funakoshin, Ōtsuka palasi katamuotojen vanhoihin nimityksiin, jotka ovat perinteisiä Okinawalla. Ōtsuka opiskeli myös Tokiossa toimivan Chōki Motobun johdolla, joka painotti katamuotojen alkuperäistä suorittamista, sekä Osakassa omaa tyylisuuntaansa, Shito-Ryūta opettavan Kenwa Mabunin johdolla.

Wadō-Ryūn katat ovat, kuten tyylikin, pelkistettyjä ja häviävät näin ollen näyttävyydessä. Tämä johtaa siihen, että kansainvälisissä katakilpailuissa tyylisuunta ei kovin usein ole esillä. Katat ovat melkein samat kuin Shōtōkanissa, vaikka niitä on jonkin verran vähemmän. Wadō-Ryū -kata eroaa pääpiirteissään Shōtōkanin katoista siinä, että useat torjunnat, joita Shōtōkanissa suoritetaan vartalon korkeudelle, tehdään Wadō-Ryūssa pään korkeudelle. Hironori Ōtsukan oma mielikata oli Naihanchi, jonka hän kerran myös sai kunnian esittää Japanin keisarille.

Sen minkä tyylisuunta häviää katakilpailuissa, se ottaa takaisin ottelutilanteessa. Pelkistetty ja suoraviivainen tekotapa, taitava taisabakin käyttö ja tyylisuunnalle ominainen ajoitustapa sopivat erinomaisesti nykyaikaiseen kilpailutilanteeseen.

Alkuperäinen teksti: Yrsa Lindqvist